Niinpä niin.
Just kun kerkesin mennä kehumaan miten varovaisia ollaan Essin kanssa oltu...
Tiistaina lähettiin Essin kanssa oottamaan taksia ihan meidän talon viereiseen risteykseen. Kotikadulle. Pihalta poistuessa huomattiin, että risteyksessä on muitakin. Kolme jamppaa. Mä jotenkin ajattelin, että sillon on ihan turvallista oottaa siinä taksia. Kuka nyt mitään tekis, jos siinä on muitakin? Vielä miehiä.
Jäätiin seisomaan risteyksen toiselle puolelle kuitenkin, koska miehet täällä on tosi kovia "kaveeraamaan" ja pyytelemään numeroita. Tai sitten on ääripää, että huudellaan törkeyksiä. Esimerkkinä tänään oltiin miesten mielestä rasisteja ja prostituoituja.
Katu hiljeni muista ihmisistä ja autoista hetkessä ja miehet lähti kävelemään meidän suuntaan. Sanoin vielä Essille, että toivottavasti eivät tuu lässyttämään mitään. Huokastiin helpotuksesta, kun ohittivat meidät.
Kerettiin kääntää katseet toiseen suuntaan, kun huomasin että kaksi miestä juoksivat mua kohti. Toinen juoksi mun laukkuun kiinni. Toinen käsi ojossa puukolla uhaten. Kolmas jäi pitämään Essiä kiinni, ettei estelis toisia. Sekin otti puukon esille Essin selkää vasten samalla, kun tarkasti onko Essillä taskuja tai tavaraa vaatteissa. Tietävät, että me naiset kannetaan puhelimia ja pankkikortteja rintsikoissa.
Heti kun tajusin tilanteen ja näin puukon, niin laitoin vaan silmät kiinni ja heivasin lauku pois olalta.
Oltiin tosi onnekkaita, ettei mitään pahempaa sattunu ja myös vahingonilosia, kun miettii kolmen jampan jakavan saalistaan:
-halpa naisten käsilaukku
-kaks naisellista lompakkoa
-kaks huulirasvaa
-tampooneja
-mun paikallinen pähee Nokian puhelin
-ja noin 30e rahaa
Kaikista eniten mua harmitti, että mun avaimet meidän taloon meni samalla. Sillä VASTA maanantaina oltiin jouduttu vaihtamaan portin lukko, koska se oli rikki (aivan varmasti koitettu rikkoa ja murtautua sisään). Joten lukot meni TAAS uusiks ja kaikille asukkaille piti teettää uudet avaimet...
Tänään torstaina sitten käytiin poliisiasemalla tekemässä rikosilmotus ja piti kyllä taas purra huulta. En tiiä oisko pitäny itkeä vai nauraa. Ah Afrikka <3 Toimisto oli kun suoraa jostain -80 -90 luvun poliisisarjoista. Työntekijät näytti just siltä, että kahvitauko on kestäny aamusta asti. Meidät otti vastaan nainen, joka koki kuitenkin tärkeämmäksi ekana vastata puhelimeen ja jaaritella ihmissuhdeongelmiaan meidän kuullen. Oottelun jälkeen meitä kuitenkin "haluttiin" kuunnella. Kirjaus tehtiin KÄSIN... Ja kun joku yksityskohta meni pieleen, ni paperi ruttuun ja uutta kirjottamaan alusta... Täällä kyllä saa hyvin harjottaa hermoja. Mikään, ei yhtään mikään tapahdu heti tai edes kohta :D
Noh. Mä pääsin kuitenkin ihan lepposan ja mukavan miehen kuulusteltavaks ja Essiä kuulusteli meidät vastaanottanut nainen. Essi ei ymmärtäny mitä nainen kysy siltä yhessä vaiheessa ja hänen vastaus oli "I can see that you can't understand..." Sen jälkeen hän pyys Essin passin ja alko kyselemään Essiltä Suomen passissa olevia eläimiä englanniks :D Piti oikein sanakokeen. Koettiin siis, että meidät otettiin todella tosissaan :D
But still... Tää kaikki oli tiedossa ja nauretaan jo koko asialle. Ihmiset oikeesti osaa olla täällä myös erittäin avuliaita ja mukavia. Eli vastoinkäymisistä huolimatta WE <3 AFRICA ja suunnitelmissa on kaikkea ihanaa ja ihmeellistä! Maanantaina selvisi, että tullaan olemaan 4 viikkoa Ongwedivassa tekemässä tosi mielenkiintoista työtä! Sieltä palataan vielä viikoksi tänne rakkaaseen Windhoekiin ja sitten onkin jo kotiinlähdön aika.
Aika menee tosi nopeesti eikä tiedä oisko siitä ilonen vai ei. Koska ikävä on kotiin ja tulee olemaan tännekin suuntaan.
Joten se on vaan elettävä hetkessä!
Pusuja ja haleja
Tesu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti